Ajankohtaista

Turun uusi kaasutankkausasema palvelee monenlaisia autoja

Turun satamassa käy päivittäin noin kaksituhatta rekkaa. Toistaiseksi vain harva käyttää polttoaineena kaasua.

Turun ensimmäinen kaasutankkausasema vihittiin käyttöön maanantaina. Sataman lähellä sijaitseva Gasumin asema on samalla ensimmäinen, jossa autoihin voidaan tankata sekä biokaasua, maakaasua että nesteytettyä maakaasua eli LNG:tä.

Biokaasua ja maakaasua käyttävät henkilö-, jäte- ja jakeluautot sekä bussit. LNG soveltuu raskaalle liikenteelle.

– Kaasuautoja on Suomessa noin kaksituhatta ja LNG:tä käyttäviä rekkoja toistaiseksi vain kaksi, kertoo Gasumin biokaasuliiketoiminnan johtaja Jukka Metsälä.

Lisää tulee lähivuosina

Suomessa on tällä hetkellä 27 kaasutankkausasemaa, joista Gasum omistaa 7. LNG-asemia on kaksi. Toinen sijaitsee Helsingin Vuosaaressa ja toinen siis Turussa.

– Lähivuosien aikana LNG-asemien määrä nousee 4:ään, ja kaasutankkausasemia olemme lupautuneet rakentamaan 35, sanoo Gasumin toimitusjohtaja Johanna Lamminen.

Ensi vuoden aikana Turkuun on tarkoitus rakentaa kaksi kaasuasemaa lisää ja Poriin yksi. Myös esimerkiksi Tampereelle rakennetaan tankkauspiste. Vähäisestä kaasuautojen määrästä huolimatta Gasumissa uskotaan vihreän autoilun tulevaisuuteen.

– Itse uskon kovasti siihen, että markkina tulee kasvamaan hyvin voimakkaasti, eksponentiaalisesti, sanoo Jukka Metsälä.

Sataman läheisyys on oiva paikka

Turun satamaan ja sieltä pois huristelee päivittäin kaksituhatta rekkaa. Sataman johtaja Christian Ramberg kiitelee Gasumin satsausta uudenlaiseen tankkausasemaan.

– Tärkein asia tässä on se, että tämä vähentää ilmanpäästöjä. LNG on huomattavasti puhtaampaa kuin diesel, Ramberg sanoo.

Tosin samaan hengenvetoon Ramberg myöntää, että kovin harva rekka-auto käy kaasulla ja LNG:llä ei juuri kukaan.

– Tämä on sen verran uutta. Laivapuolella on puhuttu paljon nestemäisestä LNG:stä, mutta ei niinkään maantieliikenteessä, Christian Ramberg myöntää.

 

Lähde: Yle