Ajankohtaista

Uber lähtemässä mukaan rekkarahtibisnekseen - asiantuntijat epäileväisiä

Uber on lähtemässä täysillä mukaan rekkarahtibisnekseen, uutisoi Reuters.

Markkina-arvoltaan 68 miljardin dollarin kuljetuspalveluyhtiö Uber hankki viime kuussa Otto-startup-yhtiön 680 miljoonalla dollarilla. Ottolla on 100 työntekijää ja se oli lanseerattu vasta tammikuussa.

Otto suunnittelee laajentavansa rekkakalustoaan viidestä viiteentoista ja on neuvottelemassa kumppanuuksista rahtaajien, rekkayhtiöiden ja itsenäisten kuljettajien kanssa, yhtiön perustaja Lior Ron kertoi Reutersille.

Ensi vuodesta alkaen Otto-brändin alaisuudessa ajavat rekat alkavat kuljettaa rahtia tavarataloihin ja varastoihin.

Täysin automatisoidut rekat ovat kuitenkin todellisuutta vasta vuosien päästä – asiantuntijoiden mukaan noin 20 vuoden päästä. Otto-rekoissa on sekä kuljettaja että insinööri.

Uber-Otto kuitenkin hyödyntää navigaatio-, kartta- ja jäljitys-teknologiaa, jotka voidaan ottaa käyttöön samalla, kun robottiautojen suunnittelu jatkuu.

Uberin tavoitteena on mullistaa kilpailtu ja hajanainen rekkamarkkina, jonka arvo on noin 700 miljardia dollaria. Ala on tunnettu alhaisista marginaaleistaan.

Rahtiliikenteen asiantuntijat suhtautuvat epäilevästi Uber-Otton mahdollisuuksiin mullistaa rahtiliikenne.

– Kuljetusbisnes perustuu suhteisiin. Se vaatii paljon enemmän kuin vain löytää oikeanlaiset laitteet, muistuttaa kuljetusyhtö C.H. Robinsonin varatoimitusjohtaja Kevin Abbott uutistoimisto Reutersille.

Markkinoille on tulossa muitakin kilpailijoita, esimerkiksi Transfix, Convoy sekä Cargo Chief, jotka kehittelevät ilman kuljettajaa toimivaa rahtiliikennettä.

 

Lähde: Tekniikka&Talous